Musta verho

Noin 10-vuotias tyttö, nimeltänsä Sofia, tuli illalla kotiin. Tämän vanhemmat olivat yötöissä, mutta Sofian mummon olisi pitänyt saapua pian. Ollessaan yksin Sofialla oli tapana laittaa televisio päälle, vaikkei sitä katsoisikaan. Se peittäisi alleen pelottavat äänet. Sofia juoksi avaamaan television ja juoksi takaisin eteiseen riisumaan ulkovaatteensa. Yksi asia kummastutti Sofiaa. Telkkarista kuului vain itkua. Ei kuulunut puhetta, pelkkää itkua. Hän kohautti olkiaan ja ajatteli sen olevan vain jonkin ohjelman kohtaus, eikä se kestäisi kauaa. Tämä päätti kuitenkin vilkaista.


Televisiossa oli Fox-kanavan logo sen ylänurkassa, mutta ruudussa oli epäselvä ja mustavalkoinen kuva. Se ei liikkunut, ja kuva muistutti naista, jonka kasvojen peitoksi oltaisiin vetäisty verho. Itku oli matala ja se jatkui jatkumistaan. Sofiaa alkoi pelottaa, joten tuo yritti vaihtaa kanavaa. Tämä ei voinut. Yhtäkkiä tämän katse kiinnittyi television alanurkkaan. Siinä olisi pitänyt palaa punainen valo tämän ollessa päällä, muttei palanut. Sofia ajatteli, että televisio oli jotenkin rikki, mutta kokeili sammuttaa sen.


Mutta silloin kuva vaihtui. Foxilta tuli jokin lastenelokuva, eikä itkevästä naisesta näkynyt jälkeäkään. Sofia kohautti uudelleen olkiaan ja päätti mennä keittiöön tekemään itselleen leivän. Mutta kun tämä oli leikannut leivän, tämä kuuli itkua uudelleen. Se kuului tällä kertaa keittiöstä. Sofia alkoi täristä.
"Mummu?" Tämä sanoi.
"Ei.. hätää.." Saattoi Sofia erottaa sanat itkun seasta. Sofia alkoi itsekin itkeä.
"Lopeta!" Ääni huusi. "Sinulla ei ole mitään syytä itkeä."
"Mene pois!" Sofia huusi peloissaan.
"Niin menenkin. Otan sinut vain mukaani."
***
Sofian mummo on saapumassa kotiin. Tämä yllättyi, kun ulko-ovi olikin auki.
"Sofia kulta! Olen täällä", mummo huhuili. "Sofia?" Mummo alkoi jo hermostua, kun tytöstä ei kuulunut mitään. Ja miksi ulko-ovi oli auki? Sofia laittoi sen aina kiinni. Mummo asteli keittiöön ja kiljaisi kauhusta. Sofian ruumis makasi pöydällä, ja tämän rintakehässä oli puukko. Tämän kasvoja peitti musta verho, joka oli verinen. Tämän vieressä makasi myös tämän äidin runneltu ruumis. Mummo soitti poliisit paikalle, sillä Sofia oli kuollut, eikä ambulanssista olisi enää mitään apua.


Poliisit tutkivat kiinnostuneina ensin naisen ruumista.
"Kumma juttu", yksi poliiseista sanoi.
"Mitä?" Mummo kysyi ja tärisi.
"Tänään sattui onnettomuus, missä juuri tämän näköinen nainen kuoli. Paikalle saapui ihmisiä ja toimittajia, joten laitoimme hänen kasvojensa peitoksi tuollaisen verhon", poliisi sanoi ja osoitti verhoa Sofian ruumiin kasvoilla.

Kalpea nainen

Yhdentoista aikaan illalla nuori mies palasi ystävättärensä luota kotiin. Miehen vaimo seisoi kotiovella kädet puuskassa.
"Sinun piti tulla kuudelta!" Nainen äyskähti tuolle. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun mies oli tullut paljon myöhempään, kuin oli sovittu.
"Oli hauskaa, ei katsottu kelloa. Mutta tässä minä olen!" Mies sanoi.
"Et sitten koskaan opi!" Nainen parahti.

Miehen sisällä paloi raivo. Tuo nainen jaksoi valittaa joka asiasta, jopa niistä, jotka eivät kuuluneet hänelle. Mies käveli keittiöön vaivautumatta riisumaan kenkiä tai ulkovaatteita.
"Jos tämä elämä ei kelpaa, mikset lähde?" Mies kysyi. Nainen tuhahti.
"Jos et satu muistamaan, tämä oli äitini vanha talo. Kaiken järjen mukaan sinun pitäisi muuttaa pois, ei minun", nainen sanoi.

Yhtäkkiä mies tarttui keittiöveitseen ja heitti sen kohti vaimoaan. Tuo ei ehtinyt reagoida tarpeaksi ajoissa ja se osui tätä suoraan otsaan. Tuo kaatui vertavuotavana lattialle, nytkähti muutaman kerran, kunnes kuoli. Mies meni paniikkiin ja yritti pyyhkiä todisteet kodistaan. Sitten tuo soitti hätänumeroon, ja kertoi, että löysi vaimonsa murhattuna kodistaan.
---
Muutaman vuoden päästä mies oli kävelyllä vanhalla metsäpolulla uuden kihlattunsa kodille. Yhtäkkiä tämä kuuli puskasta räsähdyksen. Mies ei jaksanut välittää, sillä oletti siellä olevan jänis tai jokin muu. Yhtäkkiä jokin hahmo juoksi hänen nenänsä edestä. Polulla ei ollut katulamppuja, joten siellä oli todella pimeää.
"Kuka leikkii kanssani?" Mies ärähti. Mitään ei kuulunut, kunnes puska heilui. Sen alta ilmestyi valkea käsi, jonka sormenpäät olivat veriset. Mies lähti juoksemaan.

Kun tuo saapui ystävänsä luo, tämä oli aivan hengästynyt. Tämän kihlattu avasi oven.
"Luulin jo, ettet ole tulossa", tuo sanoi ja suukotti miestä poskelle. He menivät yhdessä kihlatun olohuoneeseen katsomaan tuon valitsemaa elokuvaa. Vaikka mies keskittyi elokuvaan mainiosti, tuon kihlattu tuijotti jatkuvasti miestä.
"Mikä hätänä, kulta?" Mies kysyi huomatessaan tuon tuijotuksen.
"Ei mikään", tuon kihlattu sanoi. "Mietin vain, miksi joku kalpea nainen istuu olkapäilläsi."